Maaliskuisena iltana keväisen valon jo voittaessa ja paukkupakkasten hellitettyä kokoonnuttiin tuttuun tapaan Hyvinvointituvalla. Paikalle oli saapunut 11 sukututkimuksesta innostunutta, ja ilta kuluikin taas kuin siivillä. 

Ihmisten tarve selvittää juurensa pirskahtelee ilmoille joko pikkuhiljaa heräävien kysymysten kautta tai yhtäkkisen ”herätyksen” jälkeen suurella rytinällä. Joka tapauksessa kysymykset vaativat etsimään vastauksia ja aina ne eivät ole ollenkaan sellaisia kuin haluaa tai kuvittelee. Tosinaan taas voi kokea mukavia yllätyksiä. Joskus johonkin kysymykseen löytyy vastaus, mutta sen seurauksena herää uusia kysymyksiä, ja suon tarpominen sen kuin jatkuu. Sukututkimuksessa tie vie yleensä aina kiperien mutkien kautta eivätkä läheskään kaikki tiet vie perille, vaikka siltä voi jossain vaiheessa näyttää. Joskus voisi olla hyvä, ettei edes lähtisi kaikille teille liukastelemaan. Toisaalta epävarmuus ja mysteerit saavat jatkamaan yökausia jonkun pienenkin vihjeen etsimistä. 

Kun reitti on epäselvä tai vaikeakulkuinen aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita auttamaan matkalla. Ryhmässämme on useita henkilöitä, jotka ovat kuin kävelykeppejä tai kainalosauvoja auttaen kulkemista silloin, kun se on itselle haastavaa. Joskus heiltä voi saada alleen suorastaan rullaluistimet. 

Eilen kuulimme useita tarinoita siitä, miten nuo avuliaat ovat etsineet vastauksia muiden kysymyksiin tai auttaneet toisia löytämään vastauksia itse. Joskus virhekin voi olla siunaus. Eräässäkin tapauksessa virhe johti sellaisten asioiden äärelle, jotka eivät muuten olisi tulleet nähdyiksi. 

Miten hauskaa onkaan penkoa lähteitä, jotka joku ihminen on joskus kirjoittanut, ja mikä riemu, kun jotain löytyy, tai saa selvää osin tuhoutuneesta tai muuten epäselvästä asiakirjasta! Suremme jo nyt tulevaisuuden tutkijoita, jotka saavat tutkia jotakin tylsiä koneella kirjoitettuja sepustuksia. Ja millaisia jälkiä ihmisistä edes jää, kun kaikki on sähköisessä muodossa ja voi hetkessä kadota taivaan tuuliin?

Teimme monia huomioita entisajan elämänmenosta. Ihmiset ovat olleet mestareita selviytymään; ne, jotka jäivät henkiin kulkutautien ja muiden koettelemusten jälkeen. Pätkätyötkään eivät ole mikään uusi keksintö. 

Tarinoiden lisäksi kerrattiin vielä dna-testien ja Genin hyödyntämistä sukututkimuksessa. Lisäksi kerroin terveiset Juha Vuorelan erinomaiselta kurssilta Sukututkimuksen näkymättömät ihmiset ja annoin pari kirjavinkkiä. Näillä eväillä porskutellaan kohti huhtikuuta. 

Vaikka sukututkimuksessa enemmän on aina enemmän, muistetaan silti välillä pistää nokat ovesta ulos ja mennään ulos tuulettamaan päätä. Kaikille sukututkijoille aurinkoista kevättä!

– Päivi Onali