Keväinen retkipäivämme Nastolassa

Torstaina 12.04.2018 retkeilimme Nastola sodassa -teeman merkeissä nykyään Lahteen kuuluvassa Nastolassa. Aiheeseen paneuduttiin sen jälkeen, kun oltiin ensin tutustuttu rouheissa Lahden Autokorin entisissä tiloissa toimivaan Liike ja yrityskeskus Koriin ja sen myymälöihin sekä ruokailtu Mervi Laaksosen emännöimässä viehättävässä Lounaskahvila Korissa.

Välimatkat taittuivat mukavasti asikkalalaisen yrittäjän Heikki Raunion pikkubussilla matkaten, ratissa oli kuljetusalan ammattilainen, varapuheenjohtajamme Leo. Nastola-Seuran Matti Oijalan asiantuntevalla opastuksella tutustuimme edellisiin sotiin Nastolan ja nastolalaisten näkökulmasta. Nastolassa sijaitsevista sotien muistokivistä tutustuimme saksalaisten muistomerkkiin Uudessakylässä, Äiti maa -muistomerkkiin neuvostoliittolaisten hautausmaalla ja maata puolustamaan lähteneiden nastolalaisten muistomerkkiin kirkonkylässä,  jokaiseen  kiinnostavan oheistiedon kera. Viimeinen kohteemme oli paikka, jossa sijaitsi sotien aikaan sotavankien järjestelyleiri, nykyään Kirkonkylän koulu.

Kiitos kaikille mukavasta retkipäivästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *