Syyskokouksen ja marraskuun kuukausitapaamisen kuulumisia

Syyskokouksessamme hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019. Syyskokouksen kokousaineisto tulee ennen pitkää nähtäväksi jäsensivuillemme. Jäsenmaksumme on ensi vuonnakin 30 €.

Hallituksen seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin nykyinen sihteeri Riitta Kokko-Parikka. Hän, Marja-Liisa Rytilahti ja Katriina Tuloisela olivat erovuoroisia, heillä kaikilla sääntöjen määräiset kaksi peräkkäistä hallituskautta tulevat täyteen. Heidän tilalleen valittiin Tuula Niskanen (e Rasku), Tarja Piitulainen ja Risto Ruohonen. Omasta pyynnöstään hallituksen kesken toisen toimikautensa jättävän Harri Saarisen tilalle yhden vuoden jatkokaudelle valittiin puheenjohtajuuden jättävä Esa Yrjölä.

Lahden seudun sukututkijat ry:n hallitus vuoden 2019 alusta: Esa Yrjölä, Leo Laakko, Maaret Räsänen, Riitta Kokko-Parikka, Tuula Niskanen, Tarja Piitulainen ja Risto Ruohonen.

Syyskokouksen jälkeen Maire Salminen kertoi postikorttikeräilyharrastuksestaan ja kuulijakunta sai tutustua hänen laajaan eri aikakausien Askola-, Heinola- ja Padasjoki-aiheiseen postikorttikokoelmaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *