Kuukausi: maaliskuu 2023

  • Joutsan sukututkimuspiiri retkellä Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteessä

    Joutsan sukututkimuspiiri teki tänään opintoretken Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteeseen. Mukana oli 7 piiriläistä. Parituntisen vierailumme ohjelmassa oli Kansallisarkiston toiminnan esittelyä ja sen jälkeen omatoimista tutustumista käsikirjastoon. Joutsa näkyi aulan näyttelyvitriinissäkin. 🙂 -Sari

  • Jäsentapaamisessa 16.3.2023 Leo Laakko kertoi Laukkasten suvusta ja sukuseurasta

    Torstaina 16.3. yhdistyksemme toimitiloissa kokoontui 13 jäsentämme kuulemaan Leo Laakon esitystä Laukkasten suvusta.  Leo esitti illan aluksi sukuseuran historiaa ja toimintaa käsittelevän videon. Esityksestä selvisi, että 1988 perustetun Laukkasten sukuseuran perustana on sukunimi ja siihen kuuluu useista eri sukulinjoista polveutuvia Laukkasia. Varhaisin kirjallinen lähde Laukkasista löytyy jo vuodelta 1480, mutta Laukkasia lienee ollut jo paljon…

  • Hyvinkään jäsentapaaminen 15.3.2023

    Keskiviikkona 15.3.2023 kokoonnuimme 9 hengen voimin Hyvinkään jäsentapaamiseen. Tällä kertaa keskustelumme aiheena oli  ”lihaa luiden päälle” eli mistä löytää tietoa ja tarinoita esivanhempien elämästä. Erilaisia tapoja etsiä tietoa on paljon alkaen ihan google-hausta ja kansalliskirjaston sanomalehtihaut on myös oiva lähde. Linkkejä monenlaisiin aineistoihin löytyy runsaasti yhdistyksemme kotisivuilta ja jäsensivuilla on mm. luentomateriaaleja, videotallenteita ja linkkejä…

  • DNA-ilta 14.3.2023 isälinjaisista testeistä

    DNA-ilta tänään 14.3. kokosi Zoomin ääreen 64 osallistujaa, kun Ville-Matti Kiili kertoi isälinjaisten testien valinnoista, Nevgen-työkalusta ja FTDNA:n Discover-uutuudesta. Ilta avattiin jo klo 16.30 keskustelulle ja neuvonnalle. Illan diat löytyvät yhdistyksemme verkkosivujen jäsenpuolelta, josta löytyy myös linkki tallenteeseen. -Erkki