Kuukausi: toukokuu 2023

  • Mäntsälän sukututkimuspiiri kokoontui 29.5.2023

    Mäntsälän sukututkimuspiiri kokoontui maanantaina seitsemän innokkaan tutkijan voimin. Illan aikana käsiteltiin muun muassa DNA- tutkimuksen ja perinteisen sukututkimuksen yhdistämistä tuntemattomien isien jäljityksessä. Ehdittiinpä löytää myös yhteisiä sukujuuria ja erään talon sijainti sekä nauttia kakkukahvit. Aika kului nopeasti selvittelyiden parissa ja lopulta tuli kiire ehtiä ulos ennen kirjaston sulkeutumista.  Kesän ajan piiri pitää taukoa. Syksyn ensimmäinen…

  • Retkellä Tamminiemessä ja Seurasaaressa Helsingissä

    Tänään perjantaina 26.5.2023 tutustuimme Helsingissä opastetusti vuodesta 1987 alkaen presidentti Urho Kekkosen kotimuseona toimineeseen Tamminiemeen ja vuonna 1909 perustettuun Seurasaaren ulkomuseoon. Päivän aikana 23 hengen ryhmämme koki myös Suomen vaihtelevat kesäsäät: niin aurinkoa kuin sade- sekä raekuuronkin kera rajun ukkosen.

  • Paikkoja vapautunut ylihuomisella Tamminiemen ja Seurasaaren retkellämme!

    Perjantain 26.5.2023 Helsingin Tamminiemen ja Seurasaaren retkemme oli buukattu täyteen, mutta tänään on peruutusten johdosta vapautunut kaksi paikkaa. Tässä linkki päivän ohjelmaan ja aikatauluun: https://lahdenseudunsukututkijat.com/wordpress/event/retki-helsinkiin-kohteina-tamminiemi-ja-seurasaari/ Jos haluat mukaan retkelle, ilmoittaudu mahdollisimman pian Riitalle tekstarilla puhelinnumeroon 040 7629225. Myös seuraaville retkille Jyväskylään https://lahdenseudunsukututkijat.com/wordpress/event/retki-jyvaskylaan/ ja Ahvenanmaalle https://lahdenseudunsukututkijat.com/wordpress/event/retki-ahvenanmaalle/ on vapautunut paikkoja peruutusten takia. Jos uusia ilmoittautumisia niille ei…

  • Hausjärven sukututkimuspiirin kevään viimeinen tapaaminen

    Hausjärven sukututkimuspiiri kokoontui yhdeksän hengen voimin kaatuneitten muistopäivänä kevään viimeiseen tapaamiseen. Kotiseututalo Koskelassa perehdyttiin muun muassa Sotapolku.fi:n toimintoihin. Päätettiin alkukesästä käydä tutustumassa vanhoihin kylien välisiin rajoihin ja rajapyykkeihin. Sen jälkeen pidetään lomaa ja puurretaan omien tutkimusten parissa talvella toisiltamme saamiemme vinkkien avulla. -Olli