Lahden seudun sukututkijat ry


Kirjaudu ja siirry jäsensivuille tästä

Tulevia tapahtumia

voit katsoa avatun Tapahtumakalenterin oikeasta yläkulmasta avattavasta Aikataulu-näkymästä listamuodossa:


VIIMEISIMPIÄ UUTISIA

Uutiset ryhmiteltynä

Sisään ja uloskirjautuminen
(vain toimihenkilöille)

Joutsassa kokoonnuttiin Loppiaisena kevätkauden 2025 ensimmäiseen sukututkimuspiiriin

Joutsan sukututkimuspiiri kokoontui kevätkauden ensimmäiseen tapaamiseen loppiaisiltana kahdeksan innokkaan sukututkijan voimin. Katsoimme Juha Vuorelan luentotallenteen Varhainen ammattiin kasvaminen. Mestarit, kisällit ja oppipojat.

Lisäksi tutkittiin millaisia tietoja löytyy digihakemistosta ja esimerkin avulla opeteltiin sotapolun saloja. Aloittelevana sukututkijana arvostan piirimme konkareita, joilta saa aina ohjausta ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Piirissämme saamme vaihtaa kuulumisia samanhenkisten ihmisten kanssa. Innokkaimmat eivät tahdo malttaa tulla kahvipöytään, kun uppoutuvat keskusteluun ☕️😊

Kevään aikana tarkoitus on jatkaa kokoontumisia entiseen malliin ja iloksemme kevään aikana kokoontumiseemme on luvassa myös vierailija Lahdesta.

Hyvää kuluvaa vuotta kaikille sukututkijoille✨️

Päivi Onali

Joutsan eteläisen pienviljelijäyhdistyksen kotitalouskurssilaiset Hartolan Korpelassa 11.10.31. Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.