Kategoria: Yleinen

  • Syyskauden 2026 ensimmäisen kuukausitapaamisen aiheena oli hautaustavat Lahden seudulla

    Kiitokset ylipuutarhuri Eila Nykäselle mielenkiintoisesta esityksestä hautausperinteistä ja -tavoista Lahden seudulla. Syyskauden ensimmäisessä kuukausitapaamisessamme torstaina 20.8.2026 Eilan lisäksi osallistujia oli 12 henkeä; joukossa myös muutama uusi yhdistyksemme jäsen. Tilaisuus oli hyvin vuorovaikutteinen innokkaiden kuulijoiden esittäessä useita kysymyksiä ja osallistuessa aktiivisesti keskusteluun.  Lahden seurakuntayhtymän hautaustoimella on kahdeksan hautausmaata, joista 1800-luvulla perustettuja on kolme: Nastolan hautausmaa 1848,…

  • Kevätkausi 2026 takana

    Juuri päättyneellä kevätkaudella 2026 meillä on ollut paljon mukavia tapahtumia. Kiitos kaikille luennoitsijoille ja mukana olleille! Verkkotapahtumia on ollut viikottain ja niistä lähes kaikkia voi edelleen katsoa jäsensivuilta löytyvien linkkien kautta vaikka kesän mahdollisten sadepäivien iloksi. Teatteriretkiä tehtiin kaksi – tammikuussa Mammal Lahden kaupunginteatterissa ja huhtikuussa Muistopäivä Kansallisteatterissa Helsingissä. Molemmat hienoja näytelmiä ja varsinkin Muistopäivä,…

  • Arno Forsius -seminaari 23.5.2026

    Päijät-Hämeen Tutkimusseura ja Lääketieteen Historian Seura järjestävät Arno Forsiuksen elämäntyötä kunnioittavan seminaarin Lahdessa 23.5.2026 klo 9.30-16.00. Seminaari on avoin kaikille ja maksuton. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 20.5. mennessä seminaariin Päijäthämeen Tutkimusseuran kotisivulta: https://www.phtutkimusseura.fi/ KUTSU TAI VINKKI TUTKIMUSSEURAN ARNO FORSIUS -SEMINARIIN.————————————-Sotia, sotea ja mylläystä Lahden Sairaalanmäellä,mitä luvassa tulevaisuudessa?Vaikka viime vuosien keskustelusta voisi luulla, että sote eli uusien hyvinvointialueiden…

  • Mäntsälän sukututkimuspiirin kevät 2026

    Mäntsälän sukututkimuspiiri on kokoontunut kevään aikana 5 kertaa, mukana on ollut 6-13 innokasta sukututkijaa. Illoissa tutustuttiin monenlaisiin verkkolähteisiin ja selviteltiin varsinkin tiistain 12.5. tapaamisessa genin kautta ryhmän keskinäisiä sukulaisuuksia. Totesimme lopuksi olevamme melkein kaikki sukua toisillemme ja siitäkös sitten juttua riittikin.Omasta puolestani kiitän kaikkia osallistujia mielenkiintoisista tapaamisista ja toivotan kaikille mukavaa kesää! Syksyllä sitten taas jatketaan.…