1900-luvun päijät-hämäläisten ym. seurakuntien kirkonkirjojen tutkiminen

Syksyn häämöttäessä meistä monet jatkavat kesän aikana sivussa olleita sukututkimuksia. Kirkonkirjojen tutkiminen onnistuu nykyään kätevästi internetissä ja siellä on Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen (SSHY) jäsenien nähtävänä lukuisten seurakuntien kirkonkirjoista 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenenkin tietoja. Seuraavaan luetteloon on koottu, minkä vuosien kirkonkirjojen pää- eli rippikirjojen tuoreimpia tietoja eri hämäläisten ja vähän ympäristönkin seurakuntien kirkonkirjoista on nähtävillä ja missä. Tiedot on tarkistettu tänään SSHY:n jäsensivuilta, seurakunnista ja Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteestä. Joistain seurakunnista (esim. Orimattila ja Artjärvi) SSHY:n aktiivit ovat kuvanneet ja julkaisseet jo vuosien 1910 – 1919 pää- eli rippikirjojakin, mutta niitä ei pääse vielä katsomaan, koska niissä on alle 100 vuotta vanhoja tietoja.

Käyttölupaa sataa vuotta nuorempien kirkonkirjojen tutkimiseen kannattaa hakea Kansallisarkisto Hämeenlinnasta viimeistään viikkoa ennen suunniteltua arkistokäyntiä. Mikäli mielessä on käynti jonkun seurakunnan kirkkoherranvirastossa kirkonkirjojen tutkimismielessä, on syytä ottaa etukäteen yhteyttä ao. virastoon ja sopia käyntiajankohdasta. Kirkkoherranvirastoissa henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta opastaa sukututkimustietojen etsimisessä, vaan oletuksena on, että asiakas on omatoiminen ja etsii tarvittavat tiedot kirkonkirjatietoja sisältävistä mikrokorteista itse. Mikrokorttikonetta on myös osattava itse käyttää. -Riitta

ARTJÄRVI pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla 1960-luvun alkuun asti.

ASIKKALA pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla, Asikkalan kirkkoherranvirastossa pääkirjat 1900 – 1909.

ASKOLA pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Uudempaakin aineistoa on kuvattuna ja tulossa ennen pitkää SSHY:n sivuille.

ERÄJÄRVI pääkirjat 1901 – 1910 SSHY:n nettisivuilla, Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla 1960-luvun alkuun asti.

HARTOLA pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

HAUHO pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla, Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla vuoteen 1920 asti.

HAUSJÄRVI pääkirjat 1885 – 1894 SSHY:n nettisivuilla, Hausjärven kirkkoherranvirastossa pääkirjat 1895 – 1909.

HEINOLAN kaupunkiseurakunta ja maaseurakunta pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Heinolan kirkkoherranvirastossa molempien seurakuntien pääkirjat sitoumusta vastaan 1960-luvun alkuun saakka.

HOLLOLA pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Hollolan kirkkoherranvirastossa pääkirjat 1900 – 1909.

HÄMEENLINNAN kaupunkiseurakunta pääkirjat 1882 – 1891 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla vuoteen 1953 asti.

HÄMEENLINNAN maaseurakunta pääkirjat 1889 – 1898 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla vuoteen 1951 asti.

IITTI pääkirjat 1900 – 1909 sekä vuosien 1905 – 1914 tehtaiden työntekijöiden kirja SSHY:n nettisivuilla.

JANAKKALA pääkirjat 1896 – 1905 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla 1960-luvun alkuun asti.

KOSKI Hl (nyk. Hämeenkoski) pääkirjat 1891 – 1900 SSHY:n nettisivuilla. Hämeenkoski on nykyään Hollolan kappeliseurakunta ja sen pääkirjat 1901 – 1910 Hollolan kirkkoherranvirastossa. Kosken Hl vuosien 1901 – 1910 pääkirjat myös Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä.

KUHMOINEN pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

KÄRKÖLÄ pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Kärkölän kirkkoherranvirastossa pääkirjat 1900 – 1910.

LAMMI pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Vuosien 1900 – 1909 pääkirjat mikrokortteina Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä.

LOPPI pääkirjat 1896 – 1905 SSHY:n nettisivuilla. Lopen kirkkoherranvirastossa katsottavissa pääkirjat 1906 – 1912.

LUOPIOINEN pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä pääkirjat käyttöluvalla 1960-luvun alkuun asti.

MYRSKYLÄ pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

MÄNTSÄLÄ pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla. Mäntsälän kirkkoherranvirastossa pääkirjat sitoumusta vastaan 1960-luvun alkuun asti.

NASTOLA pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla. Nastolan kirkkoherranvirastossa pääkirjat 1900 – 1909.

ORIMATTILA pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

PADASJOKI pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

PORNAINEN pääkirjat 1872 – 1880 SSHY:n nettisivuilla. Uudempaakin aineistoa on kuvattuna ja tulossa ennen pitkää SSHY:n sivuille. Pääkirjat vuosilta 1881 – 1900 mikrokortteina Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä.

PUKKILA pääkirjat 1900 – 1909 SSHY:n nettisivuilla.

SYSMÄ pääkirjat 1890 – 1899 SSHY:n nettisivuilla, Sysmän kirkkoherranvirastossa vuodet 1900 – 1909.

TUULOS pääkirjat 1890- 1899 SSHY:n nettisivuilla. Vuosien 1900 – 1909 pääkirjat mikrokortteina Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä.

TUUSULA pääkirjat 1900 – 1910 SSHY:n nettisivuilla.

VANAJA pääkirjat 1882 – 1892 SSHY:n nettisivuilla. Kansallisarkisto Hämeenlinnan toimipisteessä käyttöluvalla 1960-luvun alkuun asti.

Runon ja suven päivän retkellä Hämeenkosken Putulaan ja Asikkalan Viitailaan to 06.07.2017

Runon ja suven päivän retkellämme Hämeenkoskella ja Asikkalassa to 06.07. oli mukana parikymmentä henkilöä.

../kuvat/pvm2017-07-07/Putulan kirjasto.jpg

Hämeenkoskella Putulan yksityisen kyläkirjaston kirjamyymälässä opus jos toinenkin lähti jäsentemme mukana niin koteihin kuin yhdistyksemme kirjastoonkin. Kirjasto sai myös lahjoituksia.

../kuvat/pvm2017-07-07/Putulankirjasto1.jpg

Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja ja kirjaston puuhanainen Seija Ollila esitteli kirjastoa ja yhdistyksen toimintaa.

../kuvat/pvm2017-07-07/Tuloiselan marjatila.jpg

Tuloiselan marjatilallakin tehtiin ostoksia ja nautittiin kahvion antimista. Tilan emäntä, yhdistyksemme hallituksen jäsen Katriina Tuloisela kertoi monipuolisesti Tuloiselan tilasta ja sen historiasta.

../kuvat/pvm2017-07-07/Viitailan seurojentalo.jpg

Sitten siirryttiin kunnanrajan yli Asikkalan Viitailaan, jonka seurojentalolla tutkittiin innokkaasti Viitailan kyläläisten voimainponnistuksen tuloksia. Vanha Viitaila kuvina -valokuvanäyttelyyn oli valokuvien lisäksi saatu dokumentteina ja esineinä esille huikea määrä kyläläistä historiaa.

../kuvat/pvm2017-07-07/Viitailan seurojentalo1.jpg

Jäsenemme Kirstin ja hänen puolisonsa Hannun vierailu Viitailassa oli erityisen muistorikas: nuorekkaan pariskunnan ensitapaamisesta seurojentalolla tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Seuraava retkikohteemme on Padasjoki sunnutaina 06.08.2017. Tutustumme Enni Idin taiteilijakotiin, Palsan myllymuseoon ja Toritun kyläsepän museoon. Retkiohjelmaan voi tutustua tarkemmin uutisessa Retki Padasjoelle sunnuntaina 06.08. (uutinen julkaistu 05.07.). -Riitta

Julkaisija: Riitta Kokko-Parikka – 07.07.2017


Sukuset 2/2017 on luettavissa jäsensivuilla

Sukuset 2/2017 on nyt luettavissa myös verkossa jäsensivuilla. Linkistä Sukuset-jäsenlehti avautuu lehden sivu, jossa alhaalla on lehtiluettelo. Luettelossa on malliksi edellisenkin lehden 1/2017 linkki, mutta se on huonolaatuinen (skannattu kotikonstein alhaisella resoluutiolla). Sen sijaan uusi numero on laadultaan täysin kirjapainolaatua, joska myös paperilehti on painettu.

Seuraavatkin lehden numerot tullaan julkaisemaan verkkoversioina.

Julkaisija: Matti Jaakkola – 26.06.2017

Sukuset 2/2017 on ilmestynyt

Jäsenlehtemme Sukusten uusin numero 2/2017 on piakkoin jäsentemme luettavissa sekä paperiversiona että näköispainoksena verkkosivullamme jahka ehdimme sen sinne saada. Lehden mukana postitetaan myös yhdistyksemme vuoden 2017 jäsenmaksun muistutuslaskut. Jos tunnet piston sydämessäsi, että jäsenmaksu on jäänytkin suorittamatta, niin ei hätää: maksamalla 30 € tilillemme FI33 5612 1120 4129 59 asia on kunnossa ja saat jäsenlehtemme jatkossakin. Uusia jäseniäkin otamme mielihyvin vastaan, he saavat jäsenetuna Sukuset-lehtemme tämän ja viime vuoden aiemmin ilmestyneitä numeroita sekä täytettäviä esivanhempien tauluja.

Toivotamme samalla mitä mainiointa ja mahdollisimman poutaista mittumaaria niin Artjärven ylpeille, Asikkalan ja Padasjoen hienonjauhattajille, Hartolan harjaniskoille, Heinolan kissankeittäjille, Hollolan holosuille, Iitin punasille, Kosken koreille, Kärkölän kärnäpäille, Nastolan ruumiinvarkaille, Orimattilan ojakonnille, Sysmän keltamahoille kuin kaikille muillekin mukaville sivustomme lukijoille!:)

../kuvat/pvm2017-06-22/Sukuset 2_2017 Kapatuosian nakotornissa Hollolassa.jpg

Sukuset 2/2017 Kapatuosian nakotornissa Hollolassa

Julkaisija: Riitta Kokko-Parikka – 22.06.2017