
Puheenjohtaja, Hyvinkään sukututkimuspiirin vetäjä Aino Helle, aino.helle(at)elisanet.fi
Edellämainittujen tehtävien lisäksi toimin yhdistyksemme verkkosivujen ylläpitäjänä Tarja Piitulaisen kanssa (yllapitaja(at)lahdenseudunsukututkijat.com). Tarvittaessa entinen ylläpitäjämme Matti Jaakkola on luvannut auttaa vaikeimmissa ylläpitoasioissa ja viime vuoden loppupuolella saimme avuksemme myös Jukka Helénin.
Olen syntynyt Helsingissä mutta asunut vuodesta 2014 lähtien Hyvinkäällä. Sukututkimusharrastuksen aloitin 1996, jolloin osallistuin sukututkimuskurssille ja olin mukana perustamassa sukututkimusyhdistystä Kirkkonummelle toimienuseita vuosia sen hallituksessakin. Tutkimuksissani keskityin aluksi äitini sukujuuriin, sillä isäni puoleista sukua oli jo tutkittu melko pitkälle.
Äitini poismenon jälkeen 2001 sukututkimusharrastus jäi vuosikausiksi vähemmälle kunnes amerikanserkkuni innostamana aktivoiduin uudelleen niin perinteisen kuin myös geneettisen sukututkimuksen pariin. 2018 teetin DNA-testit itselleni ja usealle lähipiiriini kuuluvalle ja aloin myös käyttää Geniä. Samana vuonna liityin Lahden seudun sukututkijoihin käytyäni ensin muutaman kerran Erkki Kiurun vetämissä DNA-illoissa. Siitä alkaen olen ollut taas kunnolla koukussa ja tutkimukset ovat laajentuneet kattamaan muitakin kuin omia sukujani.
DNA-testien avulla pyrin vahvistamaan muun muassa sen, oliko äitini tieto isästään oikea, mikä vie tutkimukset Ruovedelle. Äitini äidin puoleiset sukujuuret ovat Etelä-Pohjanmaalta samoin kuin myös isäni sukujuuret pääosin, ja välillä tuntuu, että siellä lähes kaikki ovat jollain lailla sukua keskenään. Isälinjani (R1a -> R-BY98049) vie Kauhajoen Havuseen Tyni Hannunpoikaan ja äitilinjani Teuvan Kauppilaan ja Hakalaan Tora Olavintyttäreen (H27), mutta sekalinjoja pitkin molemmat ovat esivanhempiani niin isäni kuin äitini puolelta.
Hämeeseen sukujuureni tulevat Ruoveden lisäksi isänpuoleisen isoisäni äidin kautta, joka oli syntynyt Asikkalassa ja jonka äiti oli syntyisin Lammilta. Isoisäni lapsuudenperhe asui Hollolan Lahdessa 1800-luvun lopulta alkaen ja Hollolassa on myös sukuhauta. Lisäksi lasteni isän äidinpuoleinen suku on Hämeestä.

Varapuheenjohtaja, Sukuset-lehden päätoimittaja Päivi Valtonen, valtonenps(at)gmail.com
Olen ollut kiinnostunut historiasta ja suvusta koko ikäni ja aloitellut sukututkimusta joskus 1990-luvulla. Kiinnostus heräsi aluksi Peuronius- ja myöhemmin Nyqvist-sukujen myötä, tutkimus kuitenkin jäi työkiireiden vuoksi. Palasin sukututkimuksen pariin reilut 10 vuotta sitten ja pian tutkimus veikin koko käden. Osallistuin useille sukututkimuskursseille, mm. Erkki Kiurun kursseille Wellamo-opistossa, mitä kautta päädyin myös Lahden seudun sukututkijat ry:n jäseneksi. Tiedonjanon kasvaessa aloin historian opinnot Tampereen avoimessa yliopistossa ja osallistun edelleen erilaisille sukututkimuskursseille. Itse opetan sukututkimusta ja vanhoja käsialoja Valkeakoski-opistossa.
Sukujuureni ovat isäni puolelta Kärkölässä ja naapurikunnissa sekä Iitissä. Äitini sukujuuret menevät Savoon ja Karjalaan. Olen tutkinut molempien vanhempieni sukulinjoja perinteisesti sekä ottamalla tueksi DNA-testit. Sukuseuroista kuulun tällä hetkellä Tynkkysen sukuseuraan ja selvittelen Tynkkysten sukulinjoja useamman kunnan alueella.

Sihteeri Liisa Nurmi, liisa_nurmi(at)phnet.fi
Olen uusi hallituksen jäsen vuoden 2025 alusta.
Sukututkimukseen minut innosti Lahden seudun sukututkijoiden kunniajäsen Leena Lehti, jonka hyvällä opastuksella aloimme tutkia kirjaston mikrofilmeiltä sukuni saloja1980-luvun loppupuolella. Leenaan olin tutustunut toisen yhteisen harrastuksemme golfin parissa.
Koko sukututkimus meinasi lopahtaa alkumetreillä, kun päätin aloittaa isäni isän vanhemmista Asikkalasta ja alkutietona oli kuva hautakivestä Asikkalan hautausmaalla. Eihän Asikkalassa ollut syntynyt hautakiven mukaista Juho Kustaata. No Juho Kustaa löytyi, mutta heti tuli todettua, että erheitä on saattanut sattua niin papeille, omaisille, jotka tiedon ovat antaneet ja ehkä jopa hautakiven tekijälle.
Syntymäpaikkani kirkonkirjoissa on Vaasa, vaikka silmäni aukaisin ensi kerran Helsingissä. Isäni työn mukana perheeni muutti Lahteen vuonna 1955. Isäni ja äitini olivat molemmat helsinkiläisiä, mutta juuret isän äidin puolelta ovat Ikaalisissa ja isän isän puolelta Asikkalassa, Hämeenlinnassa ja Lammilla. Äidin isä oli Mäntsälästä ja äidin äiti Nurmijärvi-Vihti suunnalta.
Sukututkimukseen liittyviä kursseja olen käynyt useita peruskurssista jatkokurssille, vanhoja käsialoja (vieläkin opettelen) sekä tuomiokirjakursseja mainioiden opettajien Erkki Kiurun ja Mika Viitasen johdolla.
Olen todennut, että tämä harrastus ei lopu koskaan, aina tulee jotain uusia ”herkkupaloja” tutkittavaksi. Esimerkiksi mistä on asikkalalaisen esiäitini Wilhelmina Ahlbergin isän isä hämeenlinnalainen värjäri Mats Ahlberg kotoisin ja mitä hänen 70-sivuinen perukirjansa kertoo tai mäntsäläläisen esi-isän tekemä pappilan ryöstö tai mitä tapahtui niille kolmelle esivanhempieni alaikäiselle lapselle, jotka jäivät orvoiksi vanhempien kuoltua kolmen kuukauden sisällä.

Hallituksen jäsen, kirjastonhoitaja Hannele Mononen, rihamono(at)gmail.com, puh. 0440 465477
Olen syntynyt Asikkalan Reivilässä ja Helsingin ja Espoon kautta päätynyt Hyvinkäälle. Äidin puolelta kuulun Virmailan sukuun, hän on Padasjoen Mainiemen Niemisiä isänsä puolelta ja Kuhmoisten Sarkasia äitinsä puolelta.
Ensimmäisen sukututkimuskurssini olen käynyt Hyvinkäällä Teuvo Ikosen johdolla 2010-luvun alussa. Kurssille minua innosti isäni äidin puoleinen suku ja siellä muutama mamman serkku, joista aina lapsena kuulin, mutten koskaan mitään kysynyt ja sekös nyt ärsyttää. Liityin Lahden seudun sukututkijoihin ja sitä kautta on tietoni lisääntynyt hurjasti, mutta toisaalta minulle on myös selvinnyt, että miten vähän tiedän.
Isäni äidin isoisä oli Harvialan kartanon torpparin poika Vanajasta ja isänsä osti vanhimmalle pojalleen Reivilästä maatalon. Henrik Kustaan vaimo on Reivilästä. Näiden kahden kautta sukua löytyy hyvin paljon lähikunnista Hollola, Hämeenkoski ja Lammi.
Isän isä on Hollolan Heinlammilta Eskolasta, joka on 1600-luvulta lähtien Eskolan rustholli, välillä myös Sudennahkan rusthollina mainittu.
Tavoitteeni tällä hetkellä on saada selville Henrik Kustaan sisarusten perheet ja ainakin nämä mystiset serkut Aku Salo ja Usko Niinivaara ja liittymisensä Henrik Kustaaseen. Ongelmana on myös Henrik Kustaan äiti, joka on syntynyt Lammilla. Olisihan se hienoa päästä vanhempiinkin aikoihin.
Toissijaisesti yritän tutkia myös mieheni sukua Monoset. Hänen isänsä on syntynyt Viipurissa ja pappansa Savonrannassa ja mammansa Muolaalla. Evakkoina he asettuivat Hämeenlinnaan ja pappa Mononen jatkoi suutarina. Mamma-Mononen vastusti jyrkästi Neuvostoliittoa. Hän ei ilmeisesti koskaan toipunut sodasta. En häntä koskaan tavannut eikä mieheni siitä tiennyt tarkemmin.
Geenitutkimuksesta olen myös kiinnostunut ja olen 78 % suomalainen ja loput Itä- ja Keski-euroopasta. Testejä olen teettänyt myös sukulaisilleni.

Hallituksen jäsen Tarja Piitulainen, tarja.piitulainen(at)gmail.com
Toimin Aino Helteen kanssa yhdistyksemme verkkosivujen ylläpitäjänä (yllapitaja(at)lahdenseudunsukututkijat.com). Tarvittaessa entinen ylläpitäjämme Matti Jaakkola on luvannut auttaa vaikeimmissa ylläpitoasioissa.
Olen kotoisin Joutsasta. Isäni äidinpuoleinen suku on Hartolasta, isäni isän suku on vielä hämärän peitossa, tosin hivenen on saatu tietoa mahdollisen isän kotiseudusta Dna-testien avulla. Äitini vanhemmat muuttivat Juvalta Joutsaan 1922 ostettuaan Holla -nimisen tilan. Äidinisän juuret ovat Joroisissa vahvistettuna vankoilla hämäläisillä naislinjoilla ja äidinäidin juuret ovat Pieksämäen Virtasalmella.
Sukututkimuksesta ja yleensä sukuasioista olen ollut kiinnostunut aivan pienestä pitäen mutta vasta vuonna 1985 oli mahdollisuus osallistua ensimmäiselle sukututkimuskurssille. Asuin silloin Savonlinnassa ja siellä oli opettajana monien tuntema Heikki Särkkä. Mikrofilmit ja -kortit tuntuvat museotavaralta verrattuna tämän päivän tutkimukseen, vaikka ovat edelleen hyvä vaihtoehto sukututkimuksen tekemiseen.
Lahden Seudun Sukututkijoihin liityin vuonna 1992 ja menin myös Taisto Suontaustan vetämälle jatkokurssille paikalliseen kansalaisopistoon. Sukuset – toimikunnassa olin mukana vuosina 1993-1995. Lahden seudun sukututkijat ry:n hallituksen jäsenenä aloitin ensimmäisen kerran vuonna 2019.
Vuonna 1992 aloitin työt Sukutietotekniikka ry:n jäsensihteerinä ja 1999 siirryin Suomen Sukututkimusseuran palvelukseen. Tältä melkein 20 vuoden ajalta on jäänyt paljon hyviä muistoja ja paljon hyviä ystäviä, joita on mukava tavata erilaisissa tapahtumissa.

Hallituksen jäsen Maaret Räsänen, puh. 040 5307317, maaretkr(at)gmail.com
Olen uusi/vanha hallituksessa, kun en taas osannut sanoa ei.
Syntyisin olen Koski Hl:n Hyrkkälästä, sieltä muuttanut Porvooseen kouluun mennessä ja nyt olen asunut Askolassa jo 20 vuotta. Työurani on työpaikkojen suhteen hyvin lyhyt, olin nimittäin samassa porvoolaisessa kirjapainossa 41 vuotta, kunnes jäin sieltä vapaaehtoisesti työttömäksi ja sitä kautta eläkkeelle.
Juureni ovat hyvin pitkälti Koskella, Lammilla, Padasjoella ja Kuhmoisissa, mutta laajenee kyllä, kun mennään sukupolvia taaksepäin, varhaisimmat tällä hetkellä tiedossa olevat esivanhemmat ovat asuneet Viipurissa ja toisaalta Ruotsista on tullut joitain esivanhempia.
Sukututkimusta olen harrastanut 1980-luvun puolivälistä ja silloin alussa tuli hyvinkin tutuksi Lahden vanhan kirjaston mikrofilmihuone, jossa tuli istuttua filmejä pyörittämässä loma-aikoina hyvin tiuhaan. Jossain vaiheessa harrastuksesta tuli vähän työkin, opetin Porvoossa ja Askolassa kansalaisopistossa sukututkimusta.
Kun en siis osaa sanoa ei, niin olen tällä hetkellä myös Askolan seudun sukututkijat ry:n puheenjohtaja, Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja ja vielä Wirmailan sukuyhdistyksen sukuneuvoston jäsen. Kaiken tämän lisäksi olen harrastanut valokuvausta lähes koko ikäni, kuvia voi käydä kurkkimassa osoitteessa maaretin.kuvat.fi ja Lahden seudun sukututkijoilla on kuvasivut osoitteessa lsst.kuvat.fi

Hallituksen jäsen Päivi Sihvola, paivi.sihvola(at)kolumbus.fi
Liityin Lahden Seudun Sukututkijoihin viime keväänä ja syksyllä aloin käydä Aino Helteen vetämän Hyvinkään sukututkimuspiirin tapaamisissa.
Asun Hyvinkäällä ja olen Pietarsaaresta, Pohjanmaan rannikolta kotoisin oleva eläkeläinen kirjastoalalta sekä myös kirjailija, joka olen tähän mennessä julkaissut 13 teosta. Niistä kirjani Purmojärven Isopelliset I ja II sekä Siirtolaisuusinstituutin kustantama Kirjeitä Karjalasta pohjautuvat sukututkimukseeni. Kirjoistani lisää löytyy esim täältä:
https://paivisihvola.blogspot.com/2021/10/kirjeita-karjalasta.html
Sukututkimusta olen harrastanut noin 17 vuotta. Aloitin sukupuun rakentamisen Geneanet-ohjelmalla netissä, jonka koen edelleen testaamistani ilmaisista sukuohjelmista parhaimmaksi. Puuhuni kertynyt jo yli 100 000 henkilöä. Geneanetin kautta olen saanut paljon ystäviä ja tehnyt yhteistyötä useiden kanssa tietoja vaihtaen, lähteistäen, täydentäen tai etsien milloin ketäkin hukassa olevaa apua tarvitseville. Sukujutut -ohjelmaa käytän myös välillä, erityisesti, jos tarvitsee tulostaa sukutauluja.
Koko sukuni on äitini puolelta enimmäkseen Etelä-Pohjanmaan järviseudulta kotoisin eli lähinnä Kortesjärveltä, Lappajärveltä, Evijärveltä ja Alajärveltä, isäni puolelta taas Alavudelta ja sen lähiympäristöstä. Erikoistunut olen varmaan siirtolaisiksi lähteneiden jäljittämisessä ja onnistunut aika monia löytämäänkin ja heitä on suvustani lähtenyt rapakon taakse lähes joka oksasta. Häärään myös paljon Genin paikkakuntaprojekteissa ja Find a Gravessa, jonne olen kerännyt sukulaisteni hautatietoja ja kuvia haudoista.
Koen sukututkimuksen antoiseksi ja monella tapaa rikastuttavaksi koko loppuelämän työmaaksi, sillä sehän ei tule koskaan valmiiksi. Ainahan voi kehitellä itselleen ties mitä uusia tutkittavia kohteita ja projekteja.