
Rahastonhoitaja Heidi Hopp, heidih202(at)gmail.com

Verkkosivuston tekninen ylläpitäjä yksin vuoden 2022 loppuun asti ja siitä eteenpäin yhdessä Aino Helteen kanssa: Matti Jaakkola yllapitaja@lahdenseudunsukututkijat.com
Vastaamme siitä, että verkkosivustomme toimii teknisesti. Muut toimihenkilömme tuottavat verkkosivuillemme sisältöä, sivuja ja artikkeleita.
Aloitin sukututkimuksen 1970-luvulla, kun kotitietokoneita oli tullut markkinoille. Olin siihen aikaan tietotekniikan kouluttajana Lahden Tietoteknologiakeskuksessa, joten pääsin käsiksi “kunnon” mikrotietokoneisiin, joita siellä edusti CP/M-käyttöjärjestelmällä varustetut Mikro-Mikko 1 -mikrotietokoneet. Koneissa oli kaksi lerppuasemaa á 360 Kt. Niihin tein ensimmäisen sukututkimusohjelmani. Itse sukututkimus tapahtui veivaamalla kaupunginkirjaston kellarissa mikrofilmirullia. Tutkin silloin isäni (Orimattilan Niinikosken Jaakkolat) ja äitini sukuja (Kuolemajärven Anttalaiset).
1980-luvulla tein SukuSampo-ohjelman, joka oli tehty Windows 2 -käyttöjärjestelmän koneisiin. Oli hienoa, kun kaavioita saattoi jo katsella tietokoneen näytössä ja jopa värillisenä! Tuohon aikaan tutkin vaimoni sukuja (Sortavalan maalaiskunnan Pitkäset ja Pärnäset). Papereistani selviää, että pidin 19.1.1987 esitelmän aiheesta “Tietokoneavusteinen sukututkimus”, joka piti esittää paitsi Lahden seudun sukututkijoille että myöhemmin valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä. Pidin myös yhden kurssin sukututkijoille. Kurssilla opeteltiin käyttämään tekemääni ohjelmaa. Vuonna 2016 minulla oli “pöytälaatikossa” tekemäni SukuSampo2-ohjelma ja ajattelin, että pitää tuokin saattaa niin valmiiksi, että sitä voisivat käyttää muutkin sukututkijat. Niinpä otin yhteyttä silloiseen puheenjohtajaamme Erkki Kiuruun ja hänen kanssaan sovimme, että saan palvelintilaa ohjelmalleni yhdistyksen palvelimelta. Samalla minut ylipuhuttiin hoitamaan yhdistyksen nettisivuja. Tein sen ja jouduin vaihtamaan nettipalvelinta sekä uusimaan sivuston nykymuotoonsa.
Viime vuosina olen tutkinut lastenlastemme toisten isovanhempien sukuja, jotta lapsenlapsemme saavat itselleen sukutietoja kaikkien isovanhempiensa sukuhaaroista. Olen saanut urakan jo puoliväliin. Julkaisen sukukirjat Ifolorin kuvakirjan muodossa sukulaisille. Olen nyt tutkimassa Lahden seudun hämäläistä sukua (Kujalan Siirola) ja Karjalan Kivennavan sukua (Tolvanen) sekä Raja-Karjalan Kerkkä-sukua, joka on peräisin Suojärven ja Korpivaaran pitäjistä (talvella 2018-2019).

Geni-työpajan ja Päijät-Hämeen talonhaltijaluettelot -hankkeen Padasjoen työryhmän vetäjä Mia Järvinen, jarvinenmm(at)gmail.com
Ensimmäinen muistoni sukuhistoriasta on kun ala-asteikäisenä isomummolla sain käsiini Heinolan Hahl-suvun ensimmäisen kirjan. Luin kirjassa olevia nimiä ja polveutumisia haltioituneena. Nykyään toimin Sukuyhdistys Heinolan Hahl ry.:n sukuneuvostossa. 2014 syksyllä lähdin ystäväni yllytyksestä hänen kanssaan sukuhistorian peruskurssille Erkki Kiurun oppiin. Sen jälkeen on opiskeltu mm. vanhoja käsialoja, vanhaa ruotsia ja geneettistä sukututkimusta sekä tehty DNA-testejä itselle ja lähisuvulle.
Omat juureni ovat vahvasti Hämeessä; mennään Päijännettä itä- ja länsipuolelta ylös ja alas… Padasjoki, Kuhmoinen, Jämsä, Korpilahti, Heinola… Lisäksi olen tutkinut lasteni juuria lähinnä Asikkalassa ja Hollolassa.
Historian ja sukututkimuksen lisäksi olen aina ollut kiinnostunut uudesta tekniikasta. Olen ollut yhteisjulkaisualusta Genin käyttäjänä yli 10 vuotta, mutta aktivoiduin vasta aloitettuani omat tutkimukseni. Pidän sukututkimuksen ja Genin yhteisöllisyydestä ja siitä, että samoja aiheita tutkivien kanssa voi verkostoitua ja virittää mielenkiintoisia keskusteluja. Sukututkimuksen myötä olen tutustunut moniin aiemmin tuntemattomiin sukulaisiin ja saanut heistä hyviä ystäviä.

Sukuset-jäsenlehden taittaja Anja Kallio, anja.kallio(at)phnet.fi
Aloitin sukututkimukset vuonna 1999 ja kävin Wellamo-opiston kursseilla kymmenisen vuotta. Olen syntyperäinen lahtelainen, mutta vanhempieni sukujuuret ovat Sysmästä, Kuhmoisista ja Kärkölästä.
Olen tehnyt ja julkaissut tutkimukset mieheni isän ja äidin suvuista sekä äitini ja isäni suvuista. Sysmän Vintturin kylän historiasta olen tehnyt kaksi kirjaa ja kuvani on niistä jälkimmäisen julkaisutilaisuudesta. Harrastan sukututkimuksen lisäksi taittojen tekoa sekä tilkkutöitä.
Lahden Seudun Sukututkijoihin olen kuulunut rivijäsenenä yli kymmenen vuotta.

DNA-iltojen ja Päijät-Hämeen talonhaltijaluettelot -hankkeen Asikkalan ja Sysmän työryhmien vetäjä Erkki T Kiuru, erkki.kiuru(at)phnet.fi
Aloitin sukututkimusharrastukseni 5.9.1995, kun tutustuin Lahden kaupunginkirjaston mikrofilmihuoneisiin, laitteisiin ja Asikkalan kirkonarkiston mikrofilmirulliin. Olin toki tilannut Hämeenlinnan maakunta-arkistosta esiselvityksen, jotta pääsin jatkamaan 1860-luvulta varhaisimpiin vuosiin Holmberg-suvun tutkimusta. Jäin ensimmäisestä kerrasta koukkuun!
Olen tutkinut vuosien mittaan sekä isän että äitini puolen suvut, varhaisimmat Hämeen ensimmäisiin maakirjoihin vuodelle 1539 Sysmästä. Toki muutamia haaroja voisi vielä täydentää. Sukuhistorian opetustehtäviin jouduin yllättäen, kun sukuhistorian opettaja Taisto Suontausta sairastui ja tilalle tarvittiin korvaava opettaja. Ensimmäinen oppitunti oli 18.1.2006 ja niin tuuraajasta tuli sitten tuntiopettaja Lahden Työväenopistoon ja sen jatkajaan Wellamo-opistoon.
Maaliskuussa 2014 tilasin ensimmäisen Y67-mieslinjaisen DNA-testin (N-YP1143). Sukututkimukseni oli pysähtynyt Kiurun isälinjan tutkimuksessa Jääsken Patalahden kylään Kiurun taloon, jonka isäntiin en ole pystynyt asiakirjalähteistä yhdistämään omaa varhaisinta esi-isääni. Odottelen edelleen sopivaa verrokkitestitulosta Antrean Kiuruista. Myöhemmin olen teettänyt äitilinjaisen testin (H1f1) sekä kokonaisperimätestin FamilyFinder. FF-testin tulosten perusteella pystyin vahvistamaan perimätietona olleen isoisäni isän nimen, nämä ovat niitä geneettisen sukututkimuksen juhlahetkiä, palkanmaksupäiviä!
Alkuvuodesta 2016 alkaen yhdistyksessämme on aktiivisesti koulutettu muun sukuhistoriallisen tiedon lisäksi myös geneettisen sukututkimuksen tietoa. Yhdessä Antero Pärssisen kanssa olen opettanut ja ohjannut varmaankin satoja harrastajia geneettisen tiedon hyödyntämisessä omassa sukututkimuksessa.
Kesäni menevät Asikkalan Kalkkisissa työsiirtolassa, jota jotkut kutsuvat kesämökiksi. Ja talvet puhalletaan torvea, soitan 1. baritonia Waski-Weljissä.

Päijät-Hämeen talonhaltijaluettelot -hankkeen Iitin työryhmän vetäjä Toini Leino, toini.leino(at)gmail.com

Hausjärven sukututkimuspiirin vetäjä Olli Pihlflyckt,
olli.ristonpoika(at)gmail.com
Olen syntynyt Hausjärven Hikiässä. Siellä olen myös asunut ja työskennellyt melkein koko ikäni. Viisi vuotta sitten muutin keskelle Hämeenlinnan kaupunkia. Äitini sukujuuret ovat Päijänteen itäpuoleisessa Suomessa ja isäni juuret länsipuoleisessa. Näin ainakin toistaiseksi, ellei sukututkimus tule muuta osoittamaan.
Ensimmäinen tutustuminen juuriini tapahtui jo lapsuudessa. Hollolalaisen rakuuna Erik Pihlflycktin ja hänen puolisonsa Esteri Juhontyttären jälkeläisistä käsin piirretty sukupuu oli lapsen mielestä ihmeellinen. Sittemmin olen saanut olla vetämässä tämän Pihlflyckt-suvun sukutapaamisia.
Varsinaisen sukututkimuksen aloitin 90-luvulla Hausjärven kansalaisopiston kurssilla. Yhdessä toimiminen vei minut jäseneksi Hyvinkään sukututkijoihin. Tämän yhdistyksen toiminta pettymyksekseni sammui kokonaan. Tällä hetkellä kuulun Lahden seudun sukututkijoiden lisäksi myös Hämeenlinnan sukututkimusseuraan.
Muutama vuosi sitten tekemäni DNA-testi on uusi vaihe harrastuksessani. Se on myös yllättänyt tuomalla uuden, ennalta tuntemattoman sukulaisen melkein perheenjäseneksi.
Toivon, että Hausjärven sukututkimuspiiri kokoaa yhteen hausjärveläisiä sukuja tutkivat, Hausjärvellä asuvat sukututkijat ja kaikki muutkin, jotka haluavat kokoontua Hausjärvellä sukututkimuksen parissa. Itselleni yhdessä muiden kanssa toimiminen antaa uutta potkua omille tutkimuksilleni. Oheisessa kuvassa, joka on vajaat kymmenen vuotta vanha, olen juuri päässyt tutustumaan ensimmäistä kertaa äitini suvun omistuksessa olleisiin peltoihin Viipurin läänin Uudellakirkolla.

Joutsan sukututkimuspiirin vetäjä Sari Virtanen, sassi.virtanen(at)gmail.com
Olen aika tuore sukututkimuksen harrastaja. Elämäntilanteeni muututtua tuli itselleni tarve ja mahdollisuus selvittää omia juuriani.
Olen opiskellut sukututkimusta itsenäisesti sekä erilaisten verkkokurssien avulla.
Dna-testien käyttö sukututkimuksessa on osa tutkimuksiani. Samoin yhteisöpalvelu Genin käyttö tiedon tallennuspaikkana ja hyvänä oppimisympäristönä. Sosiaalisen median rooli muutoinkin on ollut tärkeää tietojen etsinnässä.
Isäni puolelta juuret ovat Heinolassa ja Juvalla. Virtanen-nimi on Heinolan suunnalta ja alun perin tunnettu Lippolana. Polku menee Heinolan suunnalla myös Hälvän kautta Heinolan Hahl-sukuun, ja Juvan suunnalla polveudun isoäitini kautta Laukkasista ja Liikasista.
Suurin läpimurtoni oli saada selville äidin muistitietona kulkenut tieto, että hänen äitinsä kautta juuremme menevät Karjalan puolelle. Mummini on kuollut, kun äiti oli pieni. Sain selvitettyä, että isoisoisäni on perheineen asunut luovutetun Karjalan puolella mm. Hiitolassa ja Kaukolassa sekä myös Pietarissa. Isoisoisä oli puuseppä ja toimi myös opetustehtävissä. Löysin dna-testin avulla My Heritagen kautta äidin kadoksissa olleet karjalaiset juuret omaavat sukulaiseni Kanadasta. Osa näistä sukulaisista löytyi vielä ilman dna:ta Genin ja My Heritage -palvelun avulla Ruotsista ja osa täältä Suomesta. Kaikkiin olen ollut yhteydessä ja yhteydenpito jatkuu edelleen. DNA-testin avulla löytyi myös aiemmin tuntemattomia sukulaisia äidin isän puolelta Heinävedeltä. Äidin kautta kuulun mm. sukuihin Ojalainen, Jantunen, Huuhka, Behm, Taskinen, Mikkonen, Härkönen ja Rummukainen.
Liityttyäni Lahden seudun sukututkijoihin sain mahdollisuuden toteuttaa yhden haaveeni eli perustaa nykyiseen asuinpaikkaani Joutsaan sukututkimuspiirin. Hienoa, että yhdistys tarttui yhdessä Keski-Suomen sukututkijoiden kanssa ideaani. Piiri toimii vertaisoppimisen periaatteella ja sisällön tapaamisiin sovimme yhdessä. Tapaamisia on kerran kuussa.
Kaikki historiaan liittyvät asiat inspiroivat minua. Mistä olemme tulleet ja miksi olemme sellaisia kuin olemme. Olen innostuva ja luova persoona, mutta viihdyn parhaiten omissa oloissa maaseudulla. Olen sekoitus Savo-Karjalaista puheliasta ja touhukasta luonnetta yhdistettynä hämäläiseen hitauteen.