Teimme jäsenretken Kärkölään

Kevään jäsentiedotteessamme tarjosimme jäsenillemme mahdollisuutta käydä opastetusti Kärkölän vanhojen sukutilojen ja entisten torppien pihapiireissä. Tarjoukseen tartuttiin ja sää helli sunnuntaina 23.07., jolloin tutustuimme tilojen nykyisten omistajien myötämielisellä suhtautumisella ja sihteerimme Riitan opastuksella lukuisiin tähän asti lähinnä kirjallisista lähteistä tuttuihin tiloihin Hähkäniemen Tillolassa, Uudessakylässä ja Marttilassa. Jalkauduimme Hähkäniemen Skyttälän ja Kuuselan, Uudenkylän Ali-Mikkolan, Yli- ja Ali-Airolan, Yli-Sihvolan, Iso-Mikkolan, Nuuttilan, Kylä-Pekkalan, Helkalan ja Ali-Helkalan (sittemmin Uudenkylän koulu) sekä Marttilan Mäki-Mattilan ja Marttilan entisen koulun pihapiireihin.

Retkiseurueemme päivän ohjelma alkoi Kärkölän kirkon esittelyllä klo 11 ja nipin napin ehdimme Kärkölän tunnetuimman nähtävyyden Huovilan puiston ja siellä sijaitsevan kotiseutumuseon kahvilaan ennen sen sulkeutumista klo 18. Kahvittelun jälkeen Riitta ja Matti kävivät vielä Harrin kanssa ajat sitten autioituneen Koskelan torpan maisemissa solisevan kosken partaalla Äväntjoen rannalla. Päivän aikana kohteiden välisillä autotaipaleilla osallistujille kerrottiin lukuisista matkanvarren paikoista. Liikkeellä oltiin Riitan ja hänen puolisonsa Matin autoilla ja bluetooth-puhelinyhteyden avulla opastus kuultiin molemmissa autoissa.

Suuret kiitokset niin tilojen omistajille kuin retken osallistujille!

Mikäli Kärkölän Marttilan kylän historia kiinnostaa, niin vinkiksi, että su 13.08. Kärkölän Eteläiset Kylät ry järjestää kylällä historiakävelyn. https://www.facebook.com/events/895951660757462/

Kirjastokiertueemme seuraava sukututkimusviikko on myös Kärkölässä, sen päätapahtuma on to 31.08.

../kuvat/pvm2017-07-24/Karkolan kierros kuva 1.jpg

Kuuselan tila on entinen Skyttälän sotilasvirkatalon noin vuonna 1805 syntynyt torppa Kärkölän Hähkäniemessä. Kuvassa jäsenemme Harri ja Erkki tutustuvat tilan toisen omistajan Leenan opastamina tämän syntymäkodin Kuuselan hurmaavaan pihapiiriin. Nykyinen omistajasuku tuli Kuuselaan v. 1899, Erkin esi-isät olivat siellä torppareina n. 1813 – 1833.

../kuvat/pvm2017-07-24/Karkolan kierros kuva 2.jpg

Retkeläisiä ihastelemassa Kärkölän Uudenkylän Ali-Mikkolan pihapiiriä. Nuori isäntäpari kunnostaa rakkaudella ja pieteetillä 1920-luvulla valmistunutta kartanomaista päärakennusta. Talon emännän suku on ollut Ali-Mikkolan omistajina vuodesta 1858 lähtien.

../kuvat/pvm2017-07-24/Karkolan kierros kuva 3.jpg

Retkeläisiä Kärkölän kotiseutumuseon kahvilan edustalla.

Julkaisija: Riitta Kokko-Parikka – 24.07.2017

Runon ja suven päivän retkellä Hämeenkosken Putulaan ja Asikkalan Viitailaan to 06.07.2017

Runon ja suven päivän retkellämme Hämeenkoskella ja Asikkalassa to 06.07. oli mukana parikymmentä henkilöä.

../kuvat/pvm2017-07-07/Putulan kirjasto.jpg

Hämeenkoskella Putulan yksityisen kyläkirjaston kirjamyymälässä opus jos toinenkin lähti jäsentemme mukana niin koteihin kuin yhdistyksemme kirjastoonkin. Kirjasto sai myös lahjoituksia.

../kuvat/pvm2017-07-07/Putulankirjasto1.jpg

Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja ja kirjaston puuhanainen Seija Ollila esitteli kirjastoa ja yhdistyksen toimintaa.

../kuvat/pvm2017-07-07/Tuloiselan marjatila.jpg

Tuloiselan marjatilallakin tehtiin ostoksia ja nautittiin kahvion antimista. Tilan emäntä, yhdistyksemme hallituksen jäsen Katriina Tuloisela kertoi monipuolisesti Tuloiselan tilasta ja sen historiasta.

../kuvat/pvm2017-07-07/Viitailan seurojentalo.jpg

Sitten siirryttiin kunnanrajan yli Asikkalan Viitailaan, jonka seurojentalolla tutkittiin innokkaasti Viitailan kyläläisten voimainponnistuksen tuloksia. Vanha Viitaila kuvina -valokuvanäyttelyyn oli valokuvien lisäksi saatu dokumentteina ja esineinä esille huikea määrä kyläläistä historiaa.

../kuvat/pvm2017-07-07/Viitailan seurojentalo1.jpg

Jäsenemme Kirstin ja hänen puolisonsa Hannun vierailu Viitailassa oli erityisen muistorikas: nuorekkaan pariskunnan ensitapaamisesta seurojentalolla tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Seuraava retkikohteemme on Padasjoki sunnutaina 06.08.2017. Tutustumme Enni Idin taiteilijakotiin, Palsan myllymuseoon ja Toritun kyläsepän museoon. Retkiohjelmaan voi tutustua tarkemmin uutisessa Retki Padasjoelle sunnuntaina 06.08. (uutinen julkaistu 05.07.). -Riitta

Julkaisija: Riitta Kokko-Parikka – 07.07.2017


DNA-piirin tapaamisessa ma 03.07.2017 riitti vilkasta keskustelua

Tämän päivän DNA-piirin tapaamisessamme oli niin iloista ja suorastaan kovaäänistä puheensorinaa, että tuppisuisista hämäläisistä ei ollut tietoakaan. 😀 Mutta emmekös me kaikki alunperin olekin jostain muualta! 😉 Keskellä kesääkin geneettinen sukututkimus kiinnosti pariakymmentä asiasta innostunutta. Houstoniin lähti taas usempi testipakettitilaus, joten puhetta ja uusia sukulaisuuksia riittää jatkossakin.

Seuraava DNA-piirin tapaaminen on ma 07.08. klo 17.30. Tuolloin Erkki Kiurun aiheena on geneettisen sukututkimuksen perusteet eli silloin mukaan kaikki te, joille aihepiiri on uusi! Ja toki konkareillekin kertaus on opintojen äiti. -Riitta

../kuvat/pvm2017-07-04/DNA-piirilaisia.jpg

DNA-piirilaisia

Julkaisija: Riitta Kokko-Parikka – 04.07.2017