Lahden seudun sukututkijat ry


Kirjaudu ja siirry jäsensivuille tästä

Tulevia tapahtumia

voit katsoa avatun Tapahtumakalenterin Tapahtumat-näkymästä:


VIIMEISIMPIÄ UUTISIA

Uutiset ryhmiteltynä

Sisään ja uloskirjautuminen
(vain toimihenkilöille)

Sukuset-jäsenlehti

Sukuset-lehti

Oman lehden toimittaminen aloitettiin v. 1983 Anni Pakarinen päätoimittajana, Annikki Kärenmäki ja Torsti Heinonen toimituskuntana. Julkaisun nimeksi valittiin Sirkka Auvisen ehdotuksesta Sukuset. Alkuun lehti tehtiin talkoilla kopioimalla sivut ja nitomalla ne ennalta painettuihin pahvikansiin.

Vuonna 1990 lehti painettiin ensimmäistä kertaa kirjapainossa. Alkuvuodet taiteilija Ahto Nummisen suunnittelema lehden kansi oli yksinkertainen: valkoisella pohjalla yhdistyksen logo ja lehden nimi.
Vuoden 1993 alusta lähtien käytettiin myös vihreää väriä ja etusivu uudistettiin niin, että siinä oli valokuva. Painosmäärä vuoden 1993 lehdissä oli 500.
Vuonna 2005 lehden kannen päävari vaihtui keltaiseksi. Samaan aikaan vaihdettiin digitekniikkaan, mikä edellytti lehden taiton tekemistä omana työnä. Yhdistyksen monitoimimies Erkki Grenman aloitti merkittävän työn myös taittajana.
Vuonna 2006 ilmestyi lehden 50. numero. Sitä juhlittiin käyttämällä lehdessä ensimmäistä kertaa värikuvia. Numerosta 93, 1/2017, alkaen Sukusia on julkaistu myös näköispainoksena PDF-muodossa verkkosivujemme salasanalla suojatuilla jäsensivuilla.
Vuonna 2018 Sukuset uudistui jälleen taittajan vaihtuessa Anja Kallioon. Lehden 100. numero ilmestyi syksyllä 2019. Sukusten painosmäärä oli korkeimmillaan 650 vuonna 2020 ja alkuvuonna 2021. Digilehden tilaajien lisääntymisen myötä painosmäärä laskettiin 550:een syksyllä 2021 ja 530:een keväällä 2023.

Sukuset-jäsenlehden päätoimittajat

Anni Pakarinen (s. 1927, k. 2009) 1983-1985

Maija Hahl (s. 1933, k. 2002) 1986-1992

Raili Sipura 1993-1994

Ulla Kotinurmi 1995-1999

Leo Pelkonen 2000-2003

Ritva Paavola 2003-2004

Hanna Heiman 2005

Erkki Grenman 2006-2007

Juha Pehkonen 2008-2012

Katri Karkinen 2013-2014

Ulla Silventoinen 2015-2016

Katri Karkinen 2017   

Esa Yrjölä 2018-2021

Riitta Kokko-Parikka 2022- 2023 

Pauli Helén (s. 1955, k. 2024) 2024

Sukuset-lehden taittajat

Erkki Grenman 2005 – 2017

Anja Kallio 2018 –

Blogiartikkeleita jäsensivuillamme

Jäsentemme luettavissa verkkosivujemme jäsensivuilla on blogiartikkeleita sukututkijoita ja historianharrastajia kiinnostavista aiheista. Jäsenartikkeleita – Lahden seudun sukututkijat ry, jäsensivut