Sukututkimuspiirimme kevätkauden kokoontumisten huipennukseksi pääsimme vierailemaan Itä-Hämeen museossa Hartolan Koskipäässä. Viehättävä Museoalue Tainionvirran varrella käsittää vihreän päärakennuksen, tuparakennuksen, aittarakennuksen holvikellareineen, ajokaluvajan, tuulimyllyn, sekä Koskipään kartanon vanhan päärakennuksen, joka toimii taidenäyttelytilana. Sen Itä-Hämeen museoyhdistys osti hiljakkoin Hartolan kunnalta.
Koskipään kartano, johon kuului aikoinaan 25 000 hehtaaria maata ja parisataa torpparia, alkoi muodostua jo 1500-luvulla Sipi Henrikinpojan hankittua naapuritiloja haltuunsa. Hänen poikansa aateloitiin Silverbögeliksi v. 1639. Aatelismiehen jälkeen tila siirtyi Tandefeltin suvulle naimakauppojen myötä. Museon perusti Maila Talvio (Maria Winter) ja sen vihki käyttöönsä presidentti Relander v. 1929. Museon kokoelmissa on n. 30 000 esinettä, joista ehkä kymmenesosa on esillä.
Museonhoitajana toimiva Vesa Järvinen esitteli meille museon rakennuksia ja niissä olevia näyttelyitä. Vesa Järvinen on hämmästyttävä museon opas. Hän kertoi elävästi rakennusten historiasta, niiden sisustuksesta, huonekaluista ja esineistä. Vuosiluvut ja muut yksityiskohdat tulivat kuin apteekin hyllyltä. Hän tunsi jokaisen talossa olevan esineen tarinan ja hänellä riitti loputtomasti tarinoita entisajan elämästä. Eräs tarina nosti kuulijoilta hiukset pystyyn. Piirieläinlääkäri Axel Hårdh asui takavuosina kartanon vanhassa päärakennuksessa. Eräänä iltana hän oli ruokkinut kanansa ja ankkansa ja mennyt sisään. Hän oli kuitenkin unohtanut munakennonsa eteiseen ja mentyään hakemaan niitä hän joutui pahoinpitelyn kohteeksi omassa eteisessään. Vaikka hän loukkaantui vakavasti, hän hälytti apua vasta seuraavana päivänä soittamalla taksin. Kun koko huusholli oli veren tahraama, taksikuski huomasi heti, että tarvitaan taksin sijaan ambulanssi. Ambulanssi vei Hårdhin ensiapuun, josta hänet vietiin Mikkeliin sairaalaan. Siellä hän eli muutaman päivän ennen kuolemaansa. Hän ei paljastanut pahoinpitelijäänsä, vaikka sen tiesikin. Syynä pahoinpitelyyn saattoi olla piirieläinlääkärillä ollut pirtuvarasto. Sekin jäi hämärän peittoon.
Olisimme jaksaneet kuunnella tarinoita loputtomasti. Ilta hurahti kuin siivillä. Tuohon museoon on ihan pakko mennä uudelleen sillä ihan joka paikkaa emme ehtineet kiertämään ja niissä, jotka kiersimme, riittää vielä tutkittavaa moneksi toviksi. Jos olet ihmetellyt, mistä tulee sanonta ”pasmat sekaisin”, voit käydä kysymässä Vesa Järviseltä. Hänellä on siihen vastaus museon 1600-luvulta olevassa haikutuvassa!
– Päivi Onali
