Paikkakuntakohtaiset teemapäivämme käynnistyivät, ensimmäisenä vuorossa Lammi

Tämän vuoden tapahtumauutuutemme ovat paikkakuntakohtaiset teemapäivät. Vaikka Lammi onkin meille hyvin läheisen ja tärkeän sisaryhdistyksemme Hämeenlinnan sukututkimusseuran aluetta, rohkenimme aloittaa tänään sillä, koska meillä päijäthämäläisilläkin on paljon sukujuuria tämän vanhan mahti- ja sahtipitäjän kylissä. Peräti yli puolella meistä yhdistyksemme hallituksemmekin jäsenistä Lammi on yhteinen nimittäjä. Päivämme pääesiintyjä oli maanmittausinsinoööri Juha Riihiranta, joka on tavattoman ansiokkaasti tutkinut Lammin asutuskehitystä ryhmäkylistä hajakyliin 1694 – 1855. Hänen mukanaan tuomansa, aiheesta kertovat kirjansa myytiin loppuun hetkessä, mutta esim. verkkokaupoista kirjaa on mahdollisuus kiinnostuneiden edelleen hankkia. Risto Sallin mukanaan tuomat Kaisu Koskueen toimittamat Lammin kantatilojen tilanhaltijaluettelot vietiin myös heti käsistä.

Sen jälkeen, kun oltiin nautittu taas kerran erinomaisen yhteistyökumppanimme Martsin muonituksen maanmainio lounas, tunnettu ja arvostettu sukututkija Pauli Helén kertoi lammilaisista Pakkaselan Heikkilän sekä Hofdahlin suvuista ja todettiin, että aika monella paikallaolijalla oli niihin jonkinlainen sukuyhteys. Paulin aineisto on ennen pitkää nähtävillä verkkosivujemme jäsensivuilla. Sitten Paavo Kuisma kertoi lammilaislähtöisestä Lindin suvusta, jonka jälkeen yli 40 osallistujaa kertoi Lammiyhteyksistään.

Olipa mukava päivä yhdessä, seuraavassa pitäjäteemapäivässämme la 25.04.2020 aiheena on Lammin naapuri Hämeenkoski, jonka monet sukututkijat paremmin aiemmalta nimeltään Koski Hl:nä tuntevat, tervetuloa! https://lahdenseudunsukututkijat.com/wordpress/event/hameenkoski-teemapaiva/

Muistattehan myös tiistain 04.02.2020 kaikille kiinnostuneille avoimen DNA-iltamme. Klo 16.30 alkaen on tarjolla geneettisen sukututkimuksen opastusta ja neuvontaa, mm. DNA-testin tilaamisessa. Family Tree DNA:lla on juuri alkanut Valentine´s Day –alennuskampanja, jonka aikana voi tilata Family Finder- eli kokonaisperimätestin, ns. serkkutestin hintaan 59 $ (norm. 79 $). Klo 17.30 alkavan esityksen aiheena on geneettisen sukututkimuksen kolme testiä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *