Päijät-Hämeen talonhaltijaluetteloiden kokoamisen pelisäännöt selvillä

Lahden seudun sukututkijat ry:n viime lauantaina 16.10.2021 koulutustilaisuudella käynnistämän Päijät-Hämeen talonhaltijaluettelot -hankkeen pitäjäkohtaisten työryhmien vetäjät Pauli Helén (Koski Hl ja Hollola), Mia Järvinen (Padasjoki), Erkki Kiuru (Asikkala ja Sysmä), Leo Laakko (Orimattila), Toini Leino (Iitti), Tarja Piitulainen (Hartola ja Heinolan täydennys) olivat tänään 22.10.2021 koolla ja sopivat talonhaltijaluetteloiden kokoamisen pelisäännöistä. Kokouksen puheenjohtajana toimi yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Kokko-Parikka ja sihteerinä Pauli Helén, jonka laatiman kokousmuistion työryhmien vetäjät toimittavat ryhmiensä jäsenille. Mainittakoon kokouksen päätökset myös tässä:
 
Tietoja Päijät-Hämeen talonhaltijaluetteloihin kootaan asiakirjalähteistä vuodesta 1539 alkaen (jos se on mahdollista) vuoteen 1920 saakka.
 
Tiloista kerättäviä tietoja ovat tilan nimet, jaot, halkomiset ja lohkomiset, manttaaliluvut ja perinnöksiostot. Lähteet mainiten käytetään kirkonkirjojen rippikirjoista ja maakirjoista löytyviä tilojen nimiä. On tärkeää käyttää kaikkia olemassaolevia lähteitä rinnakkain tietojen yhdistämiseksi ja varmistamiseksi.
 
Tiedot luetteloihin kootaan niin tilojen omistajista/virkatalojen haltijoista, jotka asuvat muualla, eivätkä itse viljele tilaansa, kuin tilojen lampuodeista eli vuokraviljelijöistä. Myös torpat ja torpparit sisällytetään luetteloihin.
 
Luetteloihin kerätään myös sukututkimuksellista tietoa, mm. isäntien ja emäntien nimet, syntymä- ja kuolinajat ja -paikat, vihkimistiedot sekä tieto, mistä pitäjästä/kylästä/talosta puoliso on tullut ja mikä on hänen sosioekonominen asemansa.
 
Henkilöiden nimet kirjataan niissä muodoissa kuin ne esiintyvät asiakirjalähteissä.
 
Tietoja kootaan noudattaen vuoden 1939 pitäjäkarttojen rajoja eräin poikkeuksin mm. Hollolan ja Iitin suhteen.
 
Muistitietoja tiloista ja henkilöistä ei koottaviin talonhaltijaluetteloihin liitetä, mutta muistitiedon tallentaminen on erittäin tärkeää. Sitä toivotaan saatavan julkaistavaksi Sukuset-jäsenlehdessämme tai vaihtoehtoisesti verkkosivujemme jäsensivujen jäsenartikkeleina.
 
Hankkeen tuotoksia julkaistaan verkossa, Lahden seudun sukututkijat ry:n jäsensivuilla, sitä mukaa kuin ”valmista” aineistoa saadaan koottua. Mahdollinen painettu versio julkaistaan myöhemmin tehtävän suunnitelman mukaan. Siihen haetaan apurahaa.
 
Vuonna 2011 Orimattilaan liitetyn Artjärven tutkijoita ei ole vielä toistaiseksi ilmoittautunut mukaan hankkeeseen. Heitä pyydetään ottamaan yhteyttä Orimattilan hanketyöryhmän vetäjään Leo Laakkoon, . Myös muiden pitäjien tutkijatyöryhmiin, joissa on tällä hetkellä yli kolmekymmentä henkilöä, toivotaan lisää jäseniä.
 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *