Lahden seudun sukututkijat ry


Kirjaudu ja siirry jäsensivuille tästä

Tulevia tapahtumia

voit katsoa avatun Tapahtumakalenterin oikeasta yläkulmasta avattavasta Aikataulu-näkymästä listamuodossa:


VIIMEISIMPIÄ UUTISIA

Uutiset ryhmiteltynä

Sisään ja uloskirjautuminen
(vain toimihenkilöille)

Pauli Heléniä muisteltiin lauantain seminaarissa Hämeenkoskella

Lauantaina 25.1.2025 Koski-seura ry ja Lahden seudun sukututkijat ry järjestivät Hämeenkoskella Seuralassa Pauli Helén seminaarin. Päivä oli erittäin sopiva muistoseminaariksi – viime kesänä menehtynyt sihteerimme Pauli Helén olisi perjantaina täyttänyt 70 vuotta ja seminaaripäivä oli Paulin nimipäivä. Tilaisuudessa muisteltiin Paulin aktiivista ja aikaansaavaa toimintaa sukututkimuksen ja paikallishistorian saralla. Seminaarin avauksessa kuulimme Paulista ja hänen merkityksestään seminaarin järjestäneiden yhdistysten toiminnassa puheenjohtajien Kari Kaivolan ja Aino Helteen puheenvuoroissa. Näimme myös videotaltioinnilta osan esityksestä, jonka Pauli oli pitänyt Hämeenkoskella vuonna 2017 Etolan kylän suvuista. Paulin pitkäaikaisesta ja aktiivisesta toiminnasta Tuisku-Camenaeus ja Tammelan Bucht -sukuseuroissa meille kertoivat Teemu Riihelä ja Erkki Tiensuu.

Pauli kameransa kanssa oli tuttu näky monilla meidän ja muiden yhdistysten retkillä ja tapahtumissa. Viimeinen yhdistyksemme retki, jolle Pauli osallistui, suuntautui Hämeenlinnaan viime kesänä. Dosentti Aino Katermaa oli tällä retkellä oppaanamme ja seminaarissa hän kertoi Paulin ottamien kuvien kautta Hattulan kirkosta ja Hämeenlinnan kaupungin historiasta.

Pauli oli ahkera kirjoittaja ja hänen sukututkimukseen ja paikallishistoriaan liittyviä artikkeleitaan on paljon mm. Hollolan kotiseutukirjoissa ja Sukuset-jäsenlehdessämme, jonka päätoimittajana hän oli 2024. Pauli on ollut tekijänä myös useammassa kirjassa. Sulenko, Uikura ja Ävinä : Länsi-Hollolan paikannimistö -kirja on syntynyt Paulin ja historiantutkija, FT Merja Uotilan yhteisen projektin tuloksena 2009. Merja Uotila muisteli yhteistyötään Paulin kanssa ja piti mielenkiintoisen esityksen erään räätälin tekemästä varkaudesta ja paikallisyhteisön tuomiosta 1820-luvun Hollolassa.

Anja Hiidenheimo ja Tero Heinonen esittelivät CityNomadi.com-palveluun tallennettuja omatoimikävelyreittejä eli Hämeenkosken KyläNomadeja, joita he ovat sinne tehneet yhdessä Paulin kanssa. Palvelussa on kuvia ja tekstejä kävelyreittien varrella olevista kohteista, useat niistä Paulin ottamia ja kirjoittamia.

Seminaariin osallistui noin 80 henkilöä, mukana myös Paulin vanhemmat ja muita läheisiä. Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, esiintyjille ja seminaariyleisölle hyvin onnistuneesta ja lämminhenkisestä seminaarista!

-Aino Helle

Tero Heinosen ottamia valokuvia seminaarista löytyy Koski-seuran sivuilta täältä: https://koskenkohinat.fi/pauli-helenin-muistoseminaarin-kuvasatoa/

Seminaarin aloituskuvana oli Tero Heinosen eräänä kesänä Paulista ottama kuva Kosken VPK:n kesäjuhlilta.
Seuralan sali alkoi täyttyä. Seminaariin oli ilmoittautunut yli 80 henkilöä. Kuva Aino Helle.
Dosentti, FT Aino Katermaa kertoi Hattulan kirkosta ja Hämeenlinnan historiasta Paulin viime kesänä LSST:n Hämeenlinnan retkellä ottamien kuvien kautta. Kuva Tero Heinonen.